Kirjaudu

Joensuun kaupunki on yksi Suomen suurimpia metsänomistajia

Kuutio helpotti puukaupan kilpailuttamista

Joensuun kaupunki omistaa metsää 9 000 hehtaaria, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista metsänomistajista. Kaupunki kilpailuttaa vuosittain noin 30 000 kuution edestä puukauppoja. Sähköinen markkinapaikka Kuutio otettiin käyttöön kolme vuotta sitten.

Juha Lamminsalo tuli kaupungille metsänhoitotöihin 15 vuotta sitten. Muutaman vuoden kuluttua hän siirtyi metsätyönjohtajaksi ja kesäkuun alussa hän aloittaa Joensuun metsätalousinsinöörinä. Lamminsalo tuntee kaupungin metsät ja puukaupat läpikotaisin. Siirtyminen Kuution käyttäjäksi on helpottanut huomattavasti kilpailuttamista.

”Aikaisemmin tarjouspyynnöt lähetettiin erikseen sähköpostilla. Vastaukset saatiin kirjekuorissa kaupungin kirjaamoon, minkä jälkeen niitä availtiin ja ryhdyttiin vertailemaan. Koko prosessi oli työläs ja monimutkainen. Kuutio tarjosi ulkopuolisen ja helpon keinon kilpailuttamiseen. Tarjoukset tulevat tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan, eikä niitä tarvitse erikseen etsiä tai pyydellä. Vertailu on nyt helppoa. Palvelun avoimuus on myös tärkeää, koska olemme julkinen toimija”, Juha Lamminsalo korostaa.

Joensuun puukauppastrategian tavoitteena on myydä noin puolet vuosittaisesta puuston kasvusta. Sitä on noudatettu yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

”Vuosina 2024 ja 2025 kaupunki joutui sopeuttamaan toimintaansa. Noina vuosina kilpailutimme 50 000 kuutiota, eli käytännössä koko kasvun. Siitä on nyt päästy takaisin normaaliin tilanteeseen.” Lamminsalo kertoo.

Integraatio omaan järjestelmään työn alla

Joensuun alueella likimain kaikki tärkeät puunostajat käyttävät Kuutiota. Juha Lamminsalo painottaa kilpailutuksen merkitystä.

”Mitä enemmän on kilpailua ja ostajia, sitä parempi se on meidän metsänomistajien kannalta”, hän sanoo.

Joensuussa odotellaan kaupungin käytössä olevan ForestKIT-metsätietojärjestelmän integroitumista Kuutioon, jotta metsävaratietojen siirtäminen tulisi nykyistäkin sujuvammaksi. Lamminsalon mukaan siitä huolimatta jää jonkin verran käsityötä tarjousten hyväksymisprosessiin, kun kyseessä on julkinen toimija.

Tulevaisuuden palveluista ja niiden kilpailutuksesta hänellä on selkeä näkemys.

”Metsänhoitopalvelujen kilpailutus helpottaisi entisestään tilannetta. Palveluiden ostamisessa ja kilpailuttamisessa tulee tosin kaupungin hankintatoimi kuvaan mukaan, mutta olisi ihan fiksua, jos voisimme kilpailuttaa esimerkiksi taimikonhoidot suoraan Kuution kautta, kun karttapalvelut ovat siellä jo valmiina”, Juha Lamminsalo miettii.

Juha Lamminsalo, metsätalousinsinööri
Joensuun kaupunki

Organisaation rekisteröitymiseen

Metsänomistajan rekisteröitymiseen