Metsänomistajien on tärkeää pysyä ajan tasalla puumarkkinoiden tilanteesta, jotta he voivat tehdä viisaita ja oikea-aikaisia päätöksiä metsäomaisuutensa käyttöön liittyen. Puumarkkinapaikka Kuutio.fi tarjoaa kaikille maksuttoman Puukauppakatsaus-työkalun, josta selviää kattavasti puun hinnat sekä kauppamäärät Suomen puukauppamarkkinoilla.
Kuutio.fi on yksityisille metsänomistajille helppo, luotettava ja maksuton alusta puukauppojen kilpailutukseen. Metsäomistaja voi kilpailuttaa puukaupat Kuutiossa joko omatoimisesti tai Kuution kautta löytyvän ammattilaisen avulla. Tutustu Kuutioon tarkemmin täältä.
Viimeisen kuluneen vuoden aikana erityisesti kuitupuun ja energiapuun hinnat ovat nousseet merkittävästi Venäjän tuonnin loputtua. Kuution avulla metsänomistaja voi arvioida, milloin on juuri itselleen paras aika kilpailuttaa puukaupat. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin harvennuksia ei kannata lykätä parempia hintoja odottaen, vaan tehdä ne metsänhoitosuositusten mukaisesti, jotta kasvutappioita ei pääse syntymään.
Kuutiota kehitetään jatkuvasti palvelemaan metsänomistajia entistäkin paremmin. Kattavan ja visuaalisesti selkeän Puukauppakatsauksen tuominen Kuutioon on yksi esimerkki asiakaslähtöisestä kehittämisestä: ”Olemme saaneet toteutuksesta hyvää palautetta ja kehitämme Kuutiota käyttäjäpalautteen perusteella mielellämme vieläkin paremmaksi”, kertoo Kuution tuoteomistaja Anssi Aalto.
Myös käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä Kuution Puukauppakatsauksen toimintaan:
”Kerrankin selkotekoinen tilasto”
”Very good, tätä on odotettu kuin lehmä kevättä! Parempi myöhään kuin milloinkaan.”
”Selkeä ja toimiva. Kaikki keskeiset luokitukset mukana ja intuitiivisesti helposti käytettävissä. Kiva naksutella valinnat kohdilleen ja katsoa tulokset.”
Luken julkisiin puunhinta- ja kauppamäärätilastoihin perustuva kuukausittain päivittyvä Puukauppakatsaus on helppokäyttöinen ja nykyaikainen aputyökalu metsänomistajille, jotka haluavat tehdä puumarkkinatilanteeseen perustuvia päätöksiä. Puukauppakatsauksen avulla metsänomistaja pystyy seuraamaan markkinoiden kehitystä suodattamalla itseään kiinnostavia tietoja havainnollisiin kuvaajiin. Energiapuun hinta- ja kauppamäärätilastot päivittyvät neljännesvuosittain ja vuoden 2023 ensimmäisen kvartaalin tilastot päivittyivät katsaukseen 10.5.2023.
Tutustu Puukauppakatsaukseen ja aloita metsänomistajille maksuttoman Kuutio-puumarkkinapaikan käyttäminen täältä! Muista, että saat Kuutiossa tarjouspyyntöä tehdessäsi aina ajantasaiset hinta-arviot juuri omaan puunmyyntikohteeseesi jopa puutavaralajikohtaisesti.
Tutustu Puukauppakatsaukseen >
Lue lisää Kuutiosta ja rekisteröidy käyttäjäksi >