Kirjaudu

Kohti digitaalista alustataloutta

Julkaistu:

Kuutio vie metsätaloutta ja metsänomistajia osaksi digitaalista alustataloutta, jossa yhä suurempi osa palveluista toteutetaan sähköisten kanavien kautta. Samalla palvelut kytkeytyvät entistä enemmän toisiinsa oli sitten kyse verkkokaupasta, pankista, varallisuudenhoidosta tai metsävaratiedoista.

Kuution tavoitteena on tarjota tulevaisuudessa metsäomistajille palveluita, jotka auttavat metsävarallisuuden hallinnassa ja metsätulojen hankkimisessa sekä niiden sijoittamisessa tai käyttämisessä järkevällä tavalla.

Metsä on suomalaisille tärkeä tulonlähde ja kansantalouden kannalta merkittävä työllistäjä. Jos metsäomistajien perhepiiri lasketaan mukaan, niin lähes miljoonalla suomalaisella on kosketus metsäomaisuuteen. Metsä kasvaa ja tuottaa sitä paremmin, mitä paremmin sitä hoidetaan. Oikein suunnitellut toimenpiteet ovat avain kannattavaan metsätalouteen. Metsänomistajan oma aktiivisuus luo edellytykset vastuulliseen ja tuottavaan metsävarallisuuden hoitoon.

Suomessa sellutehtaalle ajettavan kuitupuun kysyntä on uusien investointien ja hyvän suhdanteen johdosta kasvanut. Hakkuita voidaan lisätä tuntuvasti, kun metsiä hoidetaan vastuullisesti. Jotta lisää puuta saadaan liikkeelle, metsänhoidon ja puukaupan on oltava helppoa ja houkuttelevaa. Kuution kehitystyö tähtää juuri siihen.

Kuution tekniset rajapinnat on rakennettu tietoturvallisiksi ja avoimiksi, jotta mikä tahansa metsätalouden toimija voi liittää oman järjestelmänsä sujuvasti Kuutioon. Useimmat ammattilaiset ovat jo näin tehneet ja ottaneet Kuutiosta täyden tuottavuushyödyn.

Jo ensimmäisten toimintakuukausien aikana Kuutioon tuotiin useita uusia päivitysversioita. Paremmat karttaominaisuudet, hakuvahdit, tekstiviestimuistutukset sekä omatoimista metsänomistajaa palvelevat hankintakaupat tulivat osana päivityksiä.

Kuutio pysyy jatkossa kehityksen eturintamassa ja kuuntelee tarkasti käyttäjiensä ideoita, jotta metsänomistajat pystyvät hoitamaan metsiään kestävällä ja tuottavalla tavalla itsensä ja koko kansatalouden hyödyksi.

Kuutio ei tulevaisuudessa rajoitu palveluiltaan vain metsätalouteen. Metsä tarjoaa omistajilleen puunmyyntitulojen ohella muita arvoja kuten luonto, liikunta, metsästys tai sienestys ja marjastus. Kuution kehitystyössä katsomme metsänomistajan tarpeita kokonaisuutena. Toivomme, että kaupalliset palveluntarjoajat ja sovelluskehittäjät pystyvät oman tuotekehityksemme rinnalla tarjoamaan uusia palveluja vastaamaan asiakkaidemme toiveisiin. Suomen Puukauppa Oy omistaa kaikki Kuution tekniikkaan ja toiminnallisuuteen liittyvät immateriaalioikeudet.

Juttu on alunperin julkaistu Kuution vuosikirjassa 2017. 
Lue vuosikirjaa