Kirjaudu

”Kuutio on helppo palvelu etenkin meille uusille metsänomistajille!”

Julkaistu: Kirjoittanut: Asta Kiema

Kuutiolla oli huhti-toukokuun ajan käynnissä kampanja, jonka päätteeksi arvottiin kaikkien 31.5. mennessä Kuution kautta yhteydenotto- tai tarjouspyynnön jättäneiden kesken kolme kappaletta iPhone X -puhelimia. Arvonta suoritettiin kesäkuussa, ja kutsuimme yhden onnekkaista voittajista toimistollemme kahvittelemaan.

Ani Kartano-Ylén ajeli miehensä Ari Ylénin kanssa Nummelasta Helsinkiin Kuution toimistolle. Ani tulee ovesta sisään hymyssä suin. ”En ole koskaan voittanut missään arvonnassa!”, hän virkkoo.

Anin metsä sijaitsee sukutilan yhteydessä Hämeenlinnassa. Hän muistaa liikkuneensa metsässä jo pikkulapsena, mutta vasta lähivuosina tilalle on tehty sukupolvenvaihdos, jonka myötä hän on saanut metsään hallintaoikeuden. ”Vaikka minulle tärkeintä on metsän tarjoamat virkistysarvot, kuten marjastus ja sienestys, oli metsässäni paljon isoa ja vanhaa tukkipuuta, jonka olisi ollut sääli antaa lahota metsään” kertoo Ani.

Siispä tuore metsänomistaja päätti ryhtyä myyntipuuhiin. Hän löysi metsään.fi-sivustolta linkin Kuutioon, rekisteröityi ja jätti tarjouspyynnön puukaupasta. Parissa viikossa Ani sai useita hyviä tarjouksia, ja hyväksyi yhden niistä.

Ani kehuu Kuution olevan helppo palvelu kokemattomalle metsänomistajalle. ”Tällainen palvelu on hyvä meille uusille metsänomistajille, joilla ei ole kovin paljon tietoa metsän hoitamisesta. Netin kautta on tottunut muutenkin asioimaan, joten kynnys lähestyä puunostajia on pienempi”, hän selittää.

Pariskunta intoutuu myös esittämään parannusehdotuksia ja kehityskohteita Kuutioon. ”Kuutiossa voisi olla enemmän kiinnostavaa ja informatiivista sisältöä metsänomistajalle”, esittää Ari. Hän toivoo myös, että tulevaisuudessa Kuution kautta voisi hankkia esimerkiksi metsävakuutukset. Anin mielestä myös metsänhoitopalveluiden kilpailutus olisi tervetullut lisä Kuutioon.